Ilmari Kianto Punainen viiva essee

Sekava köyhien taisto

Vuonna 1909 julkaistu, Ilmari Kiannon kirjoittama ja Otavan kustantama kirja Punainen viiva kertoo Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleista ja tarkemmin Topias Topiaanpojan ja Riika Romppasen elämästä. Kirjassa kerrotaan, kuinka miehet ja naiset saavat äänioikeuden ja kuinka köyhien elämä paranisi ”vetämällä punaisen viivan”. Kirjassa puhutaan vain sosiaalidemokraattisesta puolueesta, eikä muita puolueita mainita ollenkaan.

Punainen viiva -kirja vaikutti tunteisiini kuvailemalla kuinka raskasta ja kovan työn täytteistä köyhien elämä on ollut. Kaikesta on ollut pulaa ja jokaisesta leivänmurusta on joutunut pihistämään, eikä vaihtovaatekertoja ole ollut. Kirjassa kerrottiin miten perhe sai jauhosäkin ison työn jälkeen, kun perheen isäntä Topias matkasi kirkonkylälle koko päivän hiihtäen. Tämä kertoo, ettei mikään ole ollut tuohon aikaan helppoa ja mutkatonta.

Kirjassa käytetty sen ajan kieli oli hankala lukuista, kuten tästä esimerkistä huomataan: ”A mintäh hyö koirat Suomessa noin ärhiestäh haukkuo loukutetah”.  Kirjan kieli herätti ärsytystä ja pystyin lukemaan montakin lausetta peräkkäin ymmärtämättä yhtään mitään. Myötätuntoa herätti kirjassa köyhien olot, sillä Ilmari Kianto oli onnistunut teoksessaan kuvailemaan niitä erittäin kurjiksi ja kamalaksi, kuten tällä tavalla: ”Lähtee sitten paljasjaloin läpi etehisen kylmään huoneeseen, jossa toinen puoli on auki ja toinen puoli täynnä rojua”.

Kirjassa esiteltiin ainoastaan sosiaalidemokraattien puolue, joten kirjassa puolustettiin vahvasti köyhien asemaa. Varakkaita, kuten pappeja paheksuttiin, joka ilmeni muun muassa näin: ”Va-varokaa pappien kiihoitusta! Ne vastustavat kaikkia yhteiskunnallisia uudistuksia, sillä heidän valtansan supistuu niiden johdosta”. Tulkitsin teoksen mielipiteet siten, että yhteisöjen varakkaammat ihmiset eivät halunneet yleistä äänioikeutta, koska heillä asiat olivat hyvin, eikä mistään ollut puutetta. Köyhät olivat lähinnä hämillään saamastaan äänioikeudesta, sillä se oli jotain aivan uutta, kun he yhteiskunnan pohjasakki saivat ottaa osaa päätöksiin. Kirjan alkupuolella huomaa miten erilaiseen asemaan he pääsivätkään, kun raahasivat kirkonkylän kokouksista sanomalehtiä koteihinsa ja opettelivat niiden sisältämiä sivistyneitä sanoja.

Teos pyrkii vaikuttamaan kuvailemalla köyhien oloja sanantarkasti ja kertomalla mahdollisuudesta, jolla kaikki muuttuisi parempaan päin, vain viivan vetämisellä.

Samoja asioita löytää myös nykyajan elämästä, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta saada ruokaa joka päivä ja vaihtaa puhtaita vaatteita päällensä. Suomessa tätä ei kyllä esiinny, mutta maailman kehitysmaissa tämä on aivan arkipäivää. Kirjassa köyhät turvautuvat äänioikeuteen, joka takaisi paremman elämän, mutta nykyajan elämässä turvaudutaan lähinnä aseisiin, joilla tavoitellaan parempaa elämää.

Hiljaa, nyt se laulaa

Luin Risto Rasan kirjoittaman ja Otavan julkaiseman hiljaa, nyt se laulaa runokokoelman. Risto Rasan runot tunnetaan niiden lyhyydestä ja, että ne sijoittuvat yleensä luontoon, kotiin tai rakkauteen. Nämä tulevat esiin myös tämän kokoelman runoissa: ”Maassa varis raakkuu sulavan kinoksen soittimiin”. Runokokoelman runoja yhdisti niiden lyhyys sekä niiden sisältö liittyi pääosin luontoon tai rakkauteen, kuten tässä Sinulla on linnun silmät runossa: ”Sinulla on linnun silmät, kirkkaat kuin vesi kristalli ja kaikki”. Hiljaa, nyt se laulaa kokoelman lisäksi Rasa on kirjoittanut yhdeksän muuta runokokoelmaa ja voittanut muun muassa Eino Leino palkinnon vuonna 1996. Eino Leino palkinto annetaan kirjailijalle arvokkaan teoksen tai arvokkaana pidettävän julkaisutoiminnan johdosta. Risto Rasa on käyttänyt runoissaan paljon muun muassa metaforia, kuten tästä runosta huomaamme: ”Syksy. Katulyhdyn valossa hyönteiset käyvät röntgenissä”. Tulkitsen runon, että pimeään aikaan valonlähteet houkuttelevat hyönteisiä niiden luokse. Vertauksia käytettiin myös, kuten tässä Kun olet luonani runossa: ”Kun olet luonani, huoneeni on valoisa kuin harva pylväikkö”. Tulkitsen runon siten, että joku ihminen tuo iloa jonkun toisen ihmisen elämään.
Aiheina oli asioita laidasta laitaan, mutta erityisesti huomion kiinnitti runo, jossa esiintyy mustalaisia: ”Vankilan muurin juurella mustalaiset iloisesti juttelevat. Kuuluu pienen pojan ääni: ’Hiljaa, nyt se laulaa’”. Huomion kiinnitti sana ”mustalaiset”, joka on tänä päivänä kielletty sana rasismin vastaisen työn ansiosta. Runoa kun alkaa tulkita, niin mielestäni kohta ”Hiljaa, nyt se laulaa” kohta voisi kertoa romanialaisten intohimosta musiikkiin sekä ”Vankilan juurella mustalaiset iloisesti juttelevat” kohta voisi kertoa suomalaisten ennakkoluuloista romanialaisia kohtaan, että he ovat poikkeuksetta varkaita.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun luin runokokoelman ja pidin siitä, koska Risto Rasan runot olivat lyhyitä ja itse runokokoelma ei ollut iso. Rasan runokokoelma käsitti viisikymmentäviisi runoa ja en muista yhtäkään ulkoa. Erilaiseksi lukemisen teki sen, että hiljaa, nyt se laulaa runokokoelma on julkaistu vuonna 1974, joten kieli on erilaista, kuin nykyään. Esimerkkinä voisin mainita runon, Lapset ovat matkalla: ”Lapset ovat matkalla ensimmäiselle luokalle kansakouluun. Kun ajattelen, mitä kaikkea heillä on edessä, minun tulee kylmä”. Jos sama runo kirjoitettaisiin tänä päivänä uudestaan, niin runossa mainittaisiin mahdollisesti peruskoulu, eikä kansakoulua.