torstai 23. tammikuuta 2014

Arkinen urheilukertomus

Vuonna 2009 valmistunut Mika Ronkaisen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Freetime Machos on kertomus oululaisesta rugbyjoukkueesta. Elokuvassa seurataan pelaajien ja erityisesti Matin ja Mikon elämää harjoituksista aina kodin arkeen saakka. Dokumenttielokuva on arkinen ja se käsittelee ajankohtaisia aiheita, kuten meneillään olevaa heikkoa taloustilannetta ja siitä aiheutuvaa työttömyyttä.

Taannoin uutisissa kerrottiin, että erikoisjoukkoihin hakeutuneiden varusmiesten kunto on parantunut viime aikoina. Syyksi tälle arvioitiin joukkueurheilulajien yleistyminen ja niiden laadukkaampi harjoitteleminen. Niin myös tässä elokuvassa on keskeisenä asiana joukkueurheilu, rugby. Elokuvan rugbypelaajat kokevat heidän yhteisönsä eli tässä tapauksessa joukkueen tärkeäksi. He ovat yhtenäinen joukko samanhenkisiä ihmisiä ja heillä on yhteisiä tavoitteita, kuten oman kunnon ja oman pelin kehittäminen. Ulkopuolisen silmin katsottuna, voi miesten meininki tuntua päättömältä sekoilulta, mutta joukkuelajien harrastajat, kuten minäkin pystymme helposti samaistumaan heihin. Tässä elokuvassa rikkoontuu perinteiset stereotypiat suomalaisesta miehestä, sillä elokuvassa esiintyy ajoittain herkkiä miehiä, jotka puhuvat hellyttävästi parisuhteesta, avioliitosta ja naisista. Tosin tässäkin elokuvassa mies tarvitsee muutaman alkoholiannoksen ennen totaalista avautumista.

Nykyihmisen arki on usein hektistä, jonka voi huomata myös elokuvasta. Mikon perheeseen kuuluu vaimon lisäksi pari pientä lasta, jotka hän joutui tuomaan mukaan harjoituksiin, kun hänen vaimonsa joutui töihin. Tätä tuskin olisi tapahtunut esimerkiksi viisikymmentä vuotta sitten, kun äitien paikka oli kotona eikä iltavuoroissa. Merkille pantavaa on myös elokuvan monikulttuurisuus, mikä on normaalia ajallemme, kun esimerkiksi Suomeen tulee paljon opiskelijoita ja työntekijöitä ulkomailta. Joukkueen valmentaja on brittiläinen ja joukkueeseen pyrkinyt nainen on myös kotoisin ulkomailta.

Elokuvan henkilöillä on ongelmia, joita voisin kuvitella olevan kenellä tahansa muullakin. Nykyinen heikko taloustilanne on pakottanut yrityksiä irtisanomaan henkilöstöä ja tämän kohtalon saa kokea myös rugbyjoukkueen valmentaja. Hänet irtisanotaan Nokialta. Valmentaja saa kuitenkin tukea yhdeltä pelaajistaan, joka kirjoitti oululaisen näkökulmasta kirjan Nokiasta ja sen vaikutuksista Ouluun.

Elokuvan nimi Freetime Machos kertoo hyvin elokuvan sisällön. Joukkueen pelaajat ovat vapaa-ajalla kovia ”machoja” ja harrastavat kovaa miesten lajia rugbya, mutta kotona he ovat helliä perheenisiä.


Topias

torstai 23. toukokuuta 2013

Kurssipalaute


Kirjoitin halauavani saada lisää sisältöä teksteihin. Mielestäni olen onnistunut tekemään monipuolisempia ja parempia tekstejä, kuin aiemmin. Osa syy tähän voi myös olla se, että tällä kurssilla ei ole ollut kiire tehdä tekstejä, vaan niihin on saanut uppoutua ja suunnnitella huolella.

Kurssin sisältö oli onnistunut, koska tekstejä ei ollut kiire tehdä. Tehtävät olivat monipuolisia ja niistä sai valita mieleisensä, joten jokaiselle löytyi jotakin. Tekstien kirjoittaminen blogiin oli hyvä, koska tehtävien kirjoittaminen käsin olisi ollut työlästä, jolloin kurssin hyöty olisi ollut pienempi. Tekstejä olisi tullut tehtyä vähemmän.

maanantai 20. toukokuuta 2013

12. Median aiheuttamat päätelmät


Juhani Seppäsen kirjoittama ja Ilta-Sanomissa 8.5.2009 julkaistu kolumni ottaa voimakkaasti kantaa jääkiekkon varjopuoliin. Seppänen kärjistää kolumnissaan jääkiekon vikoja ja virheitä sekä lyttää lajin kokonaan: ”Jääkiekkoa, tuota kansallista häpeäpilkkua.”

Seppänen ottaa kolumnissaan kantaa erityisesti jääkiekossa esiintyvään väkivaltaan. Hän kuvailee otteluissa esiintyvää väkivaltaa muun muassa näin: ”Sukkanauhaliiviset pelaajat hutkivat toisiaan mailoilla minkä ehtivät ja kun peli vihelletään poikki alkaa varsinainen viihde: pelaajat heittävät hanskansa ja alkavat mätkiä toisiaan nyrkeillä naamaan.” Seppäsen kolumnista saaman kuvan mukaan jääkiekko on pelkkää väkivaltaa ja mielestäni hän on väärässä tässä. Lajissa kuin lajissa urheilijan tunteet kuumenevat, kun panokset ovat suuret. Seppänen tuomitsee kolumnissaan jääkiekon, mutta sitten hänen pitäisi tuomita myös muut lajit, esimerkiksi golfin. Laji, jota pidetään hillyttynä ja herrasmiesmäisenä. Lajissa, jossa on nähty tapauksia, missä golffari paiskoo mailansa viheriöön puttauksen epäonnistuttua. Eikös tämäkin ole väkivaltaa?

Seppäsen kritiikki on oikeassa, että jääkiekko on liian väkivaltainen laji, vaikka hän kärjistää sitä liikaa. Kolumni on julkaistu vuonna 2009, jonka jälkeen on tapahtunut paljon jääkiekon esiintyvän väkivaltaisuuden poistamiseksi. Suomessa muutamien joukkueiden merkittävät sponsorit ovat purkaneet sopimuksia, kun joukkueen otteluissa on esiintynyt väkivaltaisia ylilyöntejä sekä suomalaisen jääkiekkosarjan SM-Liigan kurinpitoryhmä on alkanut tutkimaan tarkemmin ja antanut kovempia rangaistuksia väkivaltaisuuksien vuoksi otteluissa.

Seppänen kuvailee jääkiekon kannattien käytöstä kolumnissaan näin: ”Onneksi Suomi ei voittanut turnausta, kun Vapunkaan virtsa ei ole vielä Espan ja Kauppatorin kulmilta haihtunut.” Seppäsen syyniin joutuu juopuneet jääkiekon kannattajat. On totta, että jääkiekko on suosittu penkkiurheilulaji, johon kuuluu joissakin tapauksissa runsas alkoholin juonti ja kovat mestaruusjuhlat. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ongelma on suomalaisessa kulttuurissa, eikä jääkiekossa. Suomalaisten tapoihin kuuluu humalanhakuinen juominen, varsinkin kun jotain juhlistattavaa on. Juomakulttuurimme on kuitenkin edennyt eteläeurooppalaiseen suuntaan, joten ehkä joskus vielä Seppänen näkee hillittyjä ja fiinejä mestaruusjuhlia.

Seppäsen kritiikin aiheissa on perää, mutta kolumista näkee, ettei hän ole perillä lajista, vaan hän on mahdollisesti lukenut iltapäivälehtien mehevimmät lööpit jääkiekossa esiintyvästä väkivallasta: ”Jatkuvia sääntörikkomuksia puolustavat niin pelaajat, valmentajat, urheilujohto, koko lajiorganisaatio, sponsorit, katsojat kuin sääntöjä valvovat erotuomaritkin.” Tämän Seppäsen kommentin lyttään täysin. Jääkiekosta tehdään koko ajan turvallisempi ja rikkomukset pyritään vähentämään minimiin. Jotta tässä onnistutaan tarvitaan kaikkia edellä mainittuja ryhmiä. Edellä mainitut ryhmät myös kannattavat kovempia rangaistuksia kaukalossa esiintyvän väkivaltaisuuden kitkemiseksi.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Ytimekäs kysely harrastuksista


Harrastatko liikuntaa?
-Harrastan.

Jos vastasit kyllä, niin kuinka monta kertaa viikossa harjoittelet?
-Neljä.

Mitä harrastat?
-Crossfittiä.

Onko harrastuksesi tarpeeksi haastavaa ja vaativaa sinulle?
-Kyllä on.

Oletko kokenut onnistumisia harrastuksessasi?
-Olen.

Koetko liikkuvasi tarpeeksi?
-Kyllä.

Oletko huomannut kehitystä harrastuksessasi?
-Olen.

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia tai tavotteita sinulla on harrastuksien osalta? (Esim. uusi laji, kisoihin osallistuminen jne.)
-Haluaisin olla Suomen paras Crossfitissä!

Kysymyksiin vastasi Rudolf Huotinen Etelä-Karjalan Ammattiopistosta.

 Kuva osoitteesta http://theblogformen.com/wp-content/uploads/2012/01/AJ-OHS.jpg

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Suomen MM taipale jatkuu


Suomen MM-kisojen ottelut jatkuvat tänään Helsingissä kello 20:15 alkavassa ottelussa Yhdysvaltoja vastaan.

Suomi lähtee illan otteluun hyvillä asetelmilla, sillä joukkueella oli eilen välipäivä ja heillä on voitto viime pelistä Ranskaa vastaan. Yhdysvalloilla oli tiukka kamppailu Venäjää vastaan, jonka Venäjä voitti lukemin 5-3.

Leijonat hakevat muutosta peliinsä vaihtamalla ketjukoostumuksia. Jarno Koskiranta siirrettiin kakkosketjuun Sakari Salmisen ja Lauri Korpikosken keskelle. Ville Viitaluoma ottaa paikan kolmosketjun keskeltä ja Marko Anttila otetaan takaisin kokoonpanoihin nelosketjuun. Maalilla torjuu loistavan Slovakia ottelun pelannut Antti Raanta.

Yhdysvalloilla on mahdollisuus noussa voitolla Suomen ohi A-lohkon sarjataulokossa, sillä Suomella on kahdeksan pistettä ja Yhdysvalloilla on kuusi pistettä.

maanantai 6. toukokuuta 2013

13. Päivittäinen rahastus


Televisiosta voidaan katsella nykypäivänä reaaliajassa melkein mitä tahansa urheilulajia. Jääkiekosta aina kuviokelluntaan saakka, mutta lähes poikkeuksetta suuret, kansaa kiinnostavat ja merkittävät urheilukilpailut ja -tapahtumat tulevat maksukanavilta, mikä rajoittaa katselemista. Niinpä toivoisinkin, että Yleisradio näyttäisi merkittäviä tapahtumia, kuten amerikkalaisen jalkapallon finaalin Super Bowlin tai sen runkosarjan pelejä. Valitsin tämän esimerkiksi siksi, että amerikkalainen jalkapallo on marginaalilaji Suomessa ja näyttämällä juuri näitä mahtavia urheilutapahtumia joita NFL (Yhdysvalloissa toimiva amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliiga) järjestää voisi nostaa lajin suosiota Suomessa.

Petteri Järvinen kommentoi 8.3.2011 julkaistussa Penkkiurheilija, sinua rahastetaan verkkokolumnissaan urheilun siirtymistä maksukanaville muun muassa näin: ”Jo digitalisoinnin alkaessa 10 vuotta sitten oli selvää, että kiinnostavin urheilu tulee siirtymään maksukanaville heti, kun se on teknisesti mahdollista.” En voinut kuvitella kymmenen vuotta sitten, että MTV3 Hockey Night lähetykset tulevat siirtymään historiaan ja siintä lähtien jääkiekon SM-liiga ottelut näytettäisiin vain maksukanavilta.

Nyt kun Suomen digitalisoinnista on kulunut jo kymmenen vuotta, olemme kaikki ehtineet tottua siihen, että jos haluamme nähdä urheilua televisiosta, pitää meidän maksaa itsemme kipeäksi siintä.

Urheilu on oivallinen rahastuskeino maksukanavien yrittäjille, mutta kuten Petteri Järvisen kolumnista käy ilmi, on maksukanavien pyörittäminen suurta bisnestä ja se on johtanut kotimaisten yritysten myymiseen ulkomaille: ”Jo ennestään alalla toimii PlusTV, joka sekin on nykyään ulkomaisessa omistuksessa.”

Maksukanavissa on myös positiivia puolia. Ne mahdollistavat ulkomaalaisten urheilusarjojen ja tapahtumien seurannan jopa reaaliajassa. Tämä ei olisi mahdollista ilman maksukanavia, koska suomalaisilla televisiokanavilla ei olisi resursseja sellaiseen.

Maksukanavista löydetään sekä huonoja, että hyviäkin puolia, mutta digiaika edennyt siihen pisteeseen, että maksukanavat ovat ja tulevat olemaan osa arkipäiväämme myös tulevaisuudessa. Petteri Järvinen tiivisti asian näin: ”Sinä, joka haluat katsoa urheilua jatkossakin: valmistaudu kaivamaan kuvettasi jatkossa entistä syvemmälle. Ja kiitos kansallisen digijärjestelmän, rahasi valuvat ulkomaisiin taskuihin.”

perjantai 3. toukokuuta 2013

Esseen ominaisuudet

a)

-essee menee suoraan asiaan
-se herättää lukijassa ajatuksia ja yllättää positiivisesti
-käsittelee aihettaan eri näkökulmista ja vertailee niitä toisiinsa
-on pohdiskeleva ja perustelee esitetyt mielipiteet
-esseen sama ajatus säilyy, vaikka näkökulma vaihtuu