Vuonna 2009 valmistunut Mika Ronkaisen ohjaama ja
käsikirjoittama dokumenttielokuva Freetime Machos on kertomus oululaisesta
rugbyjoukkueesta. Elokuvassa seurataan pelaajien ja erityisesti Matin ja Mikon
elämää harjoituksista aina kodin arkeen saakka. Dokumenttielokuva on arkinen ja
se käsittelee ajankohtaisia aiheita, kuten meneillään olevaa heikkoa taloustilannetta
ja siitä aiheutuvaa työttömyyttä.
Taannoin uutisissa kerrottiin, että erikoisjoukkoihin
hakeutuneiden varusmiesten kunto on parantunut viime aikoina. Syyksi tälle
arvioitiin joukkueurheilulajien yleistyminen ja niiden laadukkaampi
harjoitteleminen. Niin myös tässä elokuvassa on keskeisenä asiana
joukkueurheilu, rugby. Elokuvan rugbypelaajat kokevat heidän yhteisönsä eli tässä
tapauksessa joukkueen tärkeäksi. He ovat yhtenäinen joukko samanhenkisiä
ihmisiä ja heillä on yhteisiä tavoitteita, kuten oman kunnon ja oman pelin
kehittäminen. Ulkopuolisen silmin katsottuna, voi miesten meininki tuntua päättömältä sekoilulta, mutta joukkuelajien harrastajat, kuten minäkin pystymme helposti samaistumaan heihin. Tässä elokuvassa rikkoontuu perinteiset stereotypiat suomalaisesta miehestä, sillä elokuvassa esiintyy ajoittain herkkiä miehiä, jotka puhuvat hellyttävästi parisuhteesta, avioliitosta ja naisista. Tosin tässäkin elokuvassa mies tarvitsee muutaman alkoholiannoksen ennen totaalista avautumista.
Nykyihmisen arki on usein hektistä, jonka voi huomata myös
elokuvasta. Mikon perheeseen kuuluu vaimon lisäksi pari pientä lasta, jotka hän
joutui tuomaan mukaan harjoituksiin, kun hänen vaimonsa joutui töihin. Tätä
tuskin olisi tapahtunut esimerkiksi viisikymmentä vuotta sitten, kun äitien
paikka oli kotona eikä iltavuoroissa. Merkille pantavaa on myös elokuvan
monikulttuurisuus, mikä on normaalia ajallemme, kun esimerkiksi Suomeen tulee
paljon opiskelijoita ja työntekijöitä ulkomailta. Joukkueen valmentaja on
brittiläinen ja joukkueeseen pyrkinyt nainen on myös kotoisin ulkomailta.
Elokuvan henkilöillä on ongelmia, joita voisin kuvitella olevan
kenellä tahansa muullakin. Nykyinen heikko taloustilanne on pakottanut
yrityksiä irtisanomaan henkilöstöä ja tämän kohtalon saa kokea myös
rugbyjoukkueen valmentaja. Hänet irtisanotaan Nokialta. Valmentaja saa
kuitenkin tukea yhdeltä pelaajistaan, joka kirjoitti oululaisen näkökulmasta kirjan
Nokiasta ja sen vaikutuksista Ouluun.
Elokuvan nimi Freetime Machos kertoo hyvin elokuvan sisällön.
Joukkueen pelaajat ovat vapaa-ajalla kovia ”machoja” ja harrastavat kovaa
miesten lajia rugbya, mutta kotona he ovat helliä perheenisiä.
Topias
Oikein hyvää analyysia! Muissa kurssisuorituksissa sinun suurin haasteesi oli saada teksteihisi pituutta. Ohjepituuteen pääsemisen varmistat suunnittelulla ja miettimällä, mistä näkökulmasta vielä voisit aihettasi tarkastella. Tässäkin tekstissä olisit vielä voinut pohtia tarkemmin dokumentin päähenkilöiden, Matin ja Mikon hahmoja. Millainen kuva heistä syntyy? Millä perusteella? Miten kuva Matista ja Mikosta muuttuu dokumentin edetessä? Tekstien ja elokuvien tulkinnassa tärkeää on aina miettiä teoksen kokonaismerkitystä. Freetime Machos -elokuvastakin olisit voinut kirjoittaa vielä yhteenvetokappaleen, jossa olisit pohtinut, mitä elokuvan tekijä Mika Ronkainen oikeastaan on halunnut elokuvallaan sanoa.
VastaaPoista