perjantai 25. marraskuuta 2011

Arvostelu


 Draamaa ja kalavelkoja


Vuonna 2003 julkaistu ja Donna Leon kirjoittama sekä Otavan kustantama kirja Myrskyjen meri kuuluu Guido Brunetti kirjasarjaan. Kirjailijan menestyksestä kertoo se, että hän on voittanut Japanissa vuoden parhaan rikosromaani palkinnon.

Kirjan kieli oli välillä hyvin sekavaa ja vaikeata tulkita, sillä joukossa oli monia italialaisia sanoja ja nimiä: ”Brunetti ajatteli signora Boscarinin aviomiestä ja kysyi.” Italialaisia nimiä oli myös paljon ja niitä oli vaikea muistella jälkeenpäin.

Kirja kertoo isän ja pojan kaksoismurhasta Venetsian merellisessä ympäristössä, jossa paikalliset asukkaat ovat hyvin lojaaleita toisilleen, eivätkä näin tahdo kertoa kaikkea rikoskomissaari Guido Brunetille. Brunetti kuitenkin keksi keinon, jolla hän voisi saada lisätietoa kaksoismurhasta ja lähettää toimistosihteeri Elettran Pellestriinaan. Pellestriinassa Elettralla on sukulaisia ja muun muassa hänen vanha miesystävänsä asuu siellä. Elettra on tottunut käymään siellä kesäisin tervehtimässä heitä.

Paikan päällä Elettra yrittää kysellä tietoja paikallisilta, mutta mitään mehevää ja läpimurto juttua ei tule vastaan. Elettran ajatuksetkin ratkaisevasta rikoksesta alkavat karkailla, kun paikalle ilmaantuu komea ulkopaikkakuntalainen kalastaja Carlo, johon hän ihastuu. Donna Leon esittelee kirjassaan ihastusta muun muassa näin: ”Elettra tunsi hiljalleen kiihtyvänsä, vaikkei minkään mitä he sanoivat tai tekivät olisi pitänyt aiheuttaa kiihtymystä.”

Tapahtumiin tulee yllättävä käänne, kun muuan kalastaja löytää verkkoihin takertuneen naisen Pellestriinasta. Tutkijat säikähtävät, että nainen on Elettra, mutta nainen paljastuukin prostituoiduksi.

Kirja oli viimeisille kappaleille asti tylsää luettavaa, mutta lopussa Brunetti, Elettra, Carlo ja hänen enonsa joutuu myrskyyn, jolloin mielenkiinto lukemiseenkin nousi.

Brunetti oli saanut selville, että kaksoismurhien ja prostituoidun murhan takana on Elettran lemmitty Carlon eno, joka oli suutuspäissään surmannut heidät kirjaimellisesti kalavelkojen takia. Brunetti lähti jahtaamaan heitä veneellä, kun kova myrsky iski. Myrskyn timmellyksessä molemmat veneet rikkoutuivat ja syyllinen murhiin kuolee sekä muut matkustajat loukkaantuivat.

Lukijoiden harmiksi toiminta piti jättää aivan kirjan loppuun.

1 kommentti:

  1. Kirjailijan lyhyt esittely aloituskappaleessa on kiinnostavaa luettavaa.Kerrot sujuvasti kirjan juonesta. Valitsemasi tekstisitaatit havainnollistavat tekstiäsi.

    Kokonaisuutta ajatellen kirjan juonen kuvaus painottuu nyt tässä liikaa ja arvosteleminen eli tekstin arvioiminen ja tyypittely jää aika minimiin.

    VastaaPoista